Uusikirkko sijaitsi läntisen Karjalankannaksen eteläosassa rajoittuen Suomenlahteen. Sen naapureina olivat Terijoki, Kivennapa, Muolaa sekä siitä erotetut Kuolemajärvi ja Kanneljärvi.
Pitäjässä oli monia nähtävyyksiä. Lähes 20 hehtaarin laajuinen Raivolan ainutlaatuinen lehtikuusimetsikkö tunnettiin Suomen rajojen ulkopuolellakin. Vammelsuun Rakkauden hauta ja Vammeljoen suiston jylhä Kuolemankuilu olivat suosittuja valokuvauskohteita. Retkikohteita olivat myös merenrannat Vammelsuusta Toivolaan, Inon patterien rauniot ja Mäkienmäen näköalapaikka. Neuvolan ja Kirjavalan mäiltä avautuivat laajat näköalat kaikkiin ilmansuuntiin.
Uusikirkko kuului alkujaan Pyhäristin eli Muolaan seurakuntaan ja muodostui omaksi seurakunnakseen 1400-luvulla. Se mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran 1445 Muolaan ja Kivennavan kanssa omina kirkkopitäjinä. Venäjän vallan aikainen lahjoitusmaakausi koetteli samalla tavalla 1700-luvulla Uuttakirkkoa kuin Rannan kihlakunnan muitakin pitäjiä.
Uudellakirkolla oli myös runsaasti venäläistä huvila-asutusta. Vuonna 1918 huvilatiloja oli 1725 kappaletta. Näiden lisäksi venäläiset omistivat suuria maatiloja. Tilojen kokonaispinta-ala oli vuonna 1918 runsaat 28 000 ha, mikä oli noin 35 % koko pitäjän tilusalasta. Venäjän vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen jälkeen huvila-alueet palasivat jälleen suomalaisten omistukseen. Venäläisasutuksen myötä paikalliset asukkaat olivat saaneet monenlaisia lisäansioita aina maa-alueitten myynnistä erilaisten palvelujen suorittamiseen asti.
Pääosa väestöstä sai toimeentulonsa maataloudesta. Uudellakirkolla kuten naapuripitäjissä oli ryhdyttävä raivaamaan uusia peltoja talouden kohentamiseksi. Vuosina 1928-1937 peltoala kasvoikin lähdes 1000 ha. Itsenäisyyden ajan ensi vuodet olivat sopeutumisen ja ahdingon aikaa maailmansodan jälkeisen heikon taloudellisen tilanteen vuoksi.
Suurempia teollisuuslaitoksia ei pitäjässä ollut. Sen sijaan vuonna 1920 mainitaan olleen toiminnassa 22 jauhomyllyä, joissa kaikissa oli lisäksi pärehöylä. Metsäkylän, Järmilän eli Mustaruukin, Leistilän ja Jäppilän lasitehtaitten toimintakaan ei muodostunut kovin pitkäaikaiseksi 1700-luvun jälkipuoliskon ja 1800-luvun puolenvälin aikana. Rantakylissä valmistettiin myös lähinnä omiksi tarpeiksi veneitä ja pieniä laivoja. Elinkeinoina kalastuksella ja merenkululla oli tietenkin tärkeä osuutensa, joiden lisäksi myös liike-elämä sekä palveluammatit tarjosivat runsaasti työpaikkoja.
Viimeisin luterilainen kirkko oli rakennettu vuonna 1800. Tämän puisen 1600 istumapaikkaisen ristikirkon rakentajana oli todennäköisesti savitaipalelainen kirkonrakentaja Matti Salonen. Kirkko uusittiin perusteellisesti vielä 1934. Vuonna 1853 perustetun ortodoksisen seurakunnan pääkirkko oli Kirkkojärvelle 1912 kohonnut Kristuksen kirkastuksen kirkko.
Kunnallishallintoon Uudellakirkolla siirryttiin 1860-luvun lopulla. Ensimmäinen kansakoulu perustettiin 1872 Kirkkojärvelle. Kirkonkylässä toimi myös keskikoulu, maamieskoulu ja kotitalouskoulu. Vammelsuussa oli lisäksi valtion ylläpitämä Kannaksen ammattikoulukoti. Uudellakirkolla vuonna 1894 aloittanut kansanopisto muuttui myöhemmin nimeltään Kanneljärven kansanopistoksi.
Pitäjässä sijaitsivat kuulut Halilan ja Patrun suuret keuhkotautiparantolat. Näistä Halilan parantola oli ollut Venäjän keisariperheen omistuksessa ja huolenpidon kohteena.
LÄHTEET
Karjala 3: Karjalan yhteiskunta ja talous, Hämeenlinna : Karisto, 1982