Metsäpirtti sijoittui Kannaksen itäisimpään ja Suomen puoleisen Laatokan rannikon eteläisimpään osaan. Sitä rajoittivat lännessä Rautu ja Sakkola, etelässä Venäjä sekä idässä Laatokka. Laatokkaa lukuun ottamatta Metsäpirtti oli järvetöntä seutua. Pitäjän läpi virtasi kuitenkin muutamia jokia, joista huomattavin oli talvisodan ajan taisteluista kuuluisa yhdentoista kilometrin pituinen Taipaleenjoki.
Rajaseutupitäjänä Metsäpirtti koki kovia ja tuhoisia aikoja etenkin 1500-luvun lopulla käydyissä Ruotsin ja Venäjän välisissä sodissa. Tuolloin autioitunut pitäjä alkoi saada ortodoksien sijaan uutta luterilaista asutusta vuoden 1611 jälkeen Ruotsin valloitettua Metsäpirtin alueet Stolbovan rauhaan (1617) päättyneessä sodassa.
Suurin osa Metsäpirtistä läänitettiin jo 1650-luvulla Ruotsin vallan aikana. Venäjän otettua puolestaan alueet haltuunsa Uudenkaupungin rauhansopimuksen (1721) mukaisesti jatkui elämä edelleen samantapaisissa alistetuissa lahjoitusmaaoloissa. Suomen valtio sai lunastettua maat vuoteen 1880 mennessä ja isonjaon päätyttyä Sakkolan hovin alueellakin vihdoin vuonna 1891, itsenäistyivät myös Metsäpirtin talonpojat saatuaan perintökirjat maihinsa.
Vielä tuolloin Sakkolan yhteyteen kuuluneesta Metsäpirtistä tuli Sakkolan kappeliseurakunta 1679 ja vuodesta 1871 lähtien metsäpirttiläiset ryhtyivät virallisesti pyrkimään omaksi seurakunnakseen. Sitkeitten ponnistelujen tuloksena saatiinkin vihdoin 1894 senaatin myönteinen päätös, mutta seurakunnan itsenäinen toiminta alkoi kuitenkin vasta vuonna 1903. Puinen ristikirkon muotoinen luterilainen pyhättö oli alun perin rakennettu jo vuosina 1791-92. Saman muodon kirkko sai jälleen kun se purkamisen jälkeen rakennettiin uudelleen vuonna 1841. Perusteellinen korjaus tehtiin 1914. Metsäpirtin ortodoksinen väestö kuului puolestaan vuodesta 1865 Raudussa toimineeseen Palkealan seurakuntaan, jossa heillä oli myös samaan aikaan rakennettu kirkkonsa.
Metsäpirtin hallinnolliseen itsenäistymiseen Sakkolasta vaikutti ensi sijassa pyrkimys päästä eroon unohdetun syrjäkulman asemasta ja ryhtyä omin voimin kehittämään sekä kuntaa että seurakuntaa. Kunnalliselämä alkoikin samaan aikaan itsenäisen seurakunnan toiminnan kanssa vuonna 1903. Lahjoitusmaapitäjänä Metsäpirtti oli jäänyt melko takapajuiseksi, jopa kaskenpoltto oli yleistä vielä 1860-luvulla. Valtiollisen itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä ja talonpoikien jo itsenäistyttyä maatalouden kehitys oli täällä kuten muissakin Kannaksen pitäjissä ripeää. Peltoalakin kasvoi vuosien 1920 ja 1939 välillä yli kaksinkertaiseksi. Pitäjä oli tyypillistä pienviljelysseutua, suurtiloja ei ollut yhtään. Maanviljelyksellä sekä karjanhoidolla oli siis suuri merkitys. Lisäksi Laatokka tarjosi rantakylien kalastajille erinomaiset apajat.
Varsinaisia teollisuuslaitoksia ei Metsäpirtissä ollut. Koselassa oli kuitenkin Veljekset Myöhäsen omistama Salmen mylly ja saha sekä niiden yhteydessä pieni sähköä tuottava voimalaitos. Mylly toimi vuoteen 1944 asti, jolloin se tuhoutui jatkosodassa. Kotiteollisuuskin oli hyvin vähäistä. Salon kulmakunnalta läheltä rajaa toimitettiin myytäväksi jonkin verran puuastioita.
Metsäpirttiläisiä kävi Sakkolaan 1874 perustetussa kansakoulussa, mutta matkan pituuden vuoksi oppilaat olivat vain varakkaimpien talollisten lapsia. Tilanne helpottui jo vuonna 1884, jolloin emäpitäjän vastustuksesta huolimatta Saaroisten hovin päärakennukseen kirkonkylään rakennettu oma koulu aloitti toimintansa.
LÄHTEET
Karjala 3: Karjalan yhteiskunta ja talous, Hämeenlinna : Karisto, 1982
Metsäpirtti : entisen kaakkoisrajan äärimmäinen kulmakunta , Turku : Metsäpirtin historiatoimikunta, 1953