Lavansaari oli muodostunut varsinaisesta pääsaaresta ja Suisaaresta sekä kahdeksan kilometriä itään olevasta Penisaaresta. Se ja Seiskari kuuluivat Rannan kihlakuntaan itäisellä Suomenlahdella.
Lavansaari mainitaan vuoden 1539 veroluettelossa kuuluvaksi muiden ulkosaarten mukana Äyräpään kihlakuntaan ja Viipurin linnan veronalaisuuteen. Myöhemmin Lavansaari ja Seiskari olivat Koiviston yhteydessä. Suuren Pohjan sodan (1700-1721) jälkeen Venäjän vallan aikana saaret olivat lahjoitettuna Johan de Costalle. Hänen karvaita kokemuksia jättänyt hovinsa oli Lavansaaren Pohjakylässä.
Seurakunnan itsenäistyttyä vuonna 1896 lavansaarelaiset pyrkivät myös kunnalliseen itsenäisyyteen. Ero Koivistosta tapahtuikin 1905 ja syntyi oma Lavansaaren kunta. Uusin kirkko oli rakennettu 1783 Pohjakylään saaren korkeimmalle paikalle Kirkonmäelle. Useita kertoja korjattuna se palveli seurakuntalaisia talvisotaan asti. Ankaran vastustuksen jälkeen kansakoulunkin toiminta saatiin käyntiin vuonna 1889 kapteeni Gustaf Nikolai Söderlundin toimesta.
Luonnollisestikin merenkulku, kalastus ja hylkeenpyynti olivat lavansaarelaisten tärkeimmät elinkeinot. Maatalouden harjoittamiseen ei ollut kunnollisia edellytyksiä. 1800-luvun lopulla laivaliikenne Pietariin oli vilkasta. Sinne vietiin mm. materiaalia katukiviä varten, samoin Kronstadtin linnoitus nieli kiviä ja hiekkaa rakennustöihinsä. Myös halkojen vienti Pietariin vilkastutti lavansaarelaisten merenkulkua.
Laivojen varustaminen tulikin näihin aikoihin tärkeäksi elinkeinoksi. Osa laivoista valmistettiin itse omassa saaressa vanhan tavan mukaan. Tunnetuin tekopaikka sijaitsi Malmehiijan rannalla lähellä Pesolampea. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa laivojen hankkiminen eli kukoistuskauttaan. Vuonna 1913 maailmansodan kynnyksellä Lavansaaren "laivastoon" kuului enimmillään 132 pientä ja vähän suurempaa alusta.
Pietarin liikenteen lakattua vuoden 1917 jälkeen romahti myös lavansaarelaisten laivaston elämä paikallis- ja rannikkoliikenteen harjoittajana. Suurin osa laivoista myytiin. Lavansaarelaisten taloudellinen elämä muuttui muutenkin perinpohjin vanhojen tulolähteiden loppuessa ja kalastusvesien vähetessä. Saaresta lähdettiinkin töihin varsinkin Kotkan seudulle.
Viimeisinä vuosina ennen sotia ryhdyttiinkin luomaan uutta yritystoimintaa. Ensiksi pääsi alkuun kalateollisuus. Vuonna 1925 perustettiin ison savustamon rakentanut Lavansaaren Kalanjalostus Oy. Matkailuun kiinnitettiin myös huomiota. Lavansaarelaiset varustivat talojaan kesävieraitten asuttavaksi ja saivatkin käymään saarellaan vuosittain 500-600 lomanviettäjää.
LÄHTEET
Karjala 3: Karjalan yhteiskunta ja talous, Hämeenlinna : Karisto, 1982