Pyhäjärven pitäjä sijaitsi Karjalan kannaksen itäosassa Laatokan rannalla Vuokseen laskevien Ylä-, Pyhä- ja Kiimajärvien ympärillä. Naapureina olivat Käkisalmen, Räisälän ja Sakkolan pitäjät. Suurimmat kylät sijaitsivat Pyhä- ja Kiimajärven alueilla. Varsinkin Pyhäjärven kirkonpuoleinen ranta oli huomattava asutuskeskus.
Ensimmäiset Pyhäjärveä koskevat kronikkatiedot liittyvät vuonna 1393 munkki Arsenin perustamaan Konevitsan luostariin. Luostarisaarihan kuului Pyhäjärven pitäjään, joka oli 1500-luvulla ollut vielä osa Sakkolan kreikkalaiskatolista pogostaa.
Pyhäjärveen kohdistuivat samat sotien seuraukset kuin muuhunkin Käkisalmen läänin seutuun taisteltaessa Pähkinäsaaren rauhan (1323) jälkeisinä vuosisatoina Karjalan omistuksesta idän ja lännen välillä. Ruotsin valta ja uskonto lujittui vuoden 1611 valloitusten ja varsinkin Stolbovan rauhan (1617) jälkeisinä vuosina. Luterilaisten seurakuntien perustaminen alkoi ja myös Pyhäjärven seurakunta sai alkunsa todennäköisesti vuonna 1632. Itsenäinen kirkkoherrakunta siitä tuli kuitenkin lopullisesti vasta vuonna 1735 sen oltua tätä ennen yhdistettynä Käkisalmen seurakuntaan vuodesta 1710.
Käkisalmen läänin ja Inkerin jouduttua Stolbovan rauhassa Ruotsille, alkoi hallitus läänittää maakuntia lujittaakseen asemaansa. Pyhäjärvi muodosti yhden niistä seitsemästätoista vapaaherrakunnasta, jotka kuningatar Kristiina jakoi läänityksinä Suomesta. Tätä aikaa kesti vuodesta 1650 aina Kaarle XI antamaan peruutukseen asti vuoteen 1680. Saman tyyppiset lahjoitusmaaolot jatkuivat myös Uudenkaupungin rauhan (1721) jälkeen tällä kertaa Venäjän isäntien alla. Suurin lahjoitusmaakauden seitsemästä hovista oli Taubilan lahjoitusmaa, jonka maista suurimman osan Suomen valtio sitten lunasti vuonna 1875. Kantatila puolestaan siirtyi 1918 tehtailija Karl Fazerille, joka ryhtyi tarmokkaasti kehittämään tilan viljelyksiä.
Pitäjän maatalous kehittyi muutenkin ripeästi 1900-luvulla. Siitä huolimatta, että tilat olivat pieniä (esim. vuonna 1929 1-10 hehtaarin suuruisia tiloja oli 82,7 % viljelmistä), tuottivat ne ilmeisen hyvin. Pyhäjärvi kuului nimittäin vuoden 1933 tietojen mukaan Metsäpirtin ja Sakkolan ohella viljaa myyviin pitäjiin. Puutarhaviljely, karjanhoito ja kalastus antoivat oman lisänsä asukkaiden talouteen.
Varsinaisia teollisuuslaitoksia ei Pyhäjärvellä ollut. Alueella oli kuitenkin maatalouspitäjälle tyypillisesti useita myllyjä ja sahoja. Huomattavimpana Tiituan Höyrymylly ja Saha Oy, joka 1930-luvun alussa harjoitti pienessä mittakaavassa jopa ulkomaankauppaa. Se toimi vuoteen 1944 saakka. Pyhäjärven pieniin "tehdaslaitoksiin" kuuluivat myös mm. muutama nahkatehdas ja Tiituassa sijainnut viimeisimmäksi Tuomas Ondruskan omistuksessa ollut saviastioiden valmistuspaikka eli pottitehdas.
Kunnalliselämä käynnistettiin vuonna 1871, ja ensimmäinen kansakoulu 1877. Koulun tarpeellisuudesta kiisteltiin ajan tapaan, Pyhäjärvellä jopa seitsemän vuotta. Muuan vastusteleva herastuomari oli esittänyt pitäjänkokouksessa 1870 kantansa tueksi: "Mitä enemmän kouluja perustetaan, sitä enemmän tulee narreja maailmaan". Lisäksi Konnitsan maamieskoulu ja erityinen miesten käsityökoulu toimivat aikansa pitäjäläisten ammattitaidon ja harrastusten hyväksi.
Pyhäjärven viimeinen puinen ristikirkko, joka oli rakennettu jo 1764, korjattiin perusteellisesti 1902. Pitäjän ortodoksit kuuluivat puolestaan vuodesta 1932 Käkisalmen ortodoksiseen seurakuntaan.
LÄHTEET
Karjala 3: Karjalan yhteiskunta ja talous, Hämeenlinna : Karisto, 1982
Iso tietosanakirja 10, Helsinki : Otava, 1936
Wiika Impi: Vpl Pyhäjärvi : kappale kannakselaisvaiheita, Turku : Pyhän-säätiö, 1950