Kaukola kuului itäisen Kannaksen pohjoisimpaan osaan Laatokan länsirannalla rajoittuen pohjoisessa Hiitolan, lännessä Kirvun, etelässä Räisälän ja kaakossa Käkisalmen pitäjiin. Luontonsa puolesta Kaukola sijaitsi Laatokan Karjalan ja Karjalankannaksen rajamailla. Se oli näiden välistä siirtymäaluetta: pohjoisosien vaihtelevat maisemat vaihtuivat etelässä loivempaan maisematyyppiin.
Vesistöt määräsivät Kaukolassakin asutuksen sijoittumisen. Kylät ja viljelysmaat keskittyivät varsinkin Kaukolan-, Säppään- ja Koverilanjärven ympärille, missä maanviljelykselle oli hyvät edellytykset. Varsin taajaa asutusta oli myös Raminselän itäpuolella, jonka kehittymiseen oli tosin vaikuttanut myös rautatien läheisyys.
Varsinkin itsenäisyyden aikana tämä maatalouspitäjä edistyi huomattavasti. Viljelysalaa oli kuitenkin laajennettu jonkin verran jo 1850-luvulta lähtien järvien ja jokien kuivausten sekä perkausten avulla. Vielä vuonna 1934 pantiin alulle suurisuuntainen Miinajoen perkaushanke. Näin Säppään jaKirkkojärven vahvamultaisista rantamaista saatiin paljon lisää hyvää viljelysmaata aivan pitäjän keskustaan. Kaukolalla oli ollut muutenkin paremmat edellytykset kuin monella muulla Kannaksen pitäjällä kehittyä ja selviytyä viimeisten vuosikymmenien haasteista, sillä Kaukolassa ei ollut ollut lainkaan lahjoitusmaita ja niiden mukanaan tuomia rasituksia.
Teollisuustoiminta oli vähäistä. Maatalouspitäjälle tyypillisesti oli muutamia sahoja ja myllyjä sekä lisäksi nahkatehtaita. Uusi aikakausi alkoi Kaukolassa 17.12.1929, jolloin paikallisen sähköosakeyhtiön toimesta syttyivät ensimmäiset valot kirkonkylän muuntopiirissä.
Kaukola oli vanhaa rajaseutua. Pähkinäsaaren rauhan (1323) raja oli kulkenut pitkin Kaukolan länsirajaa, joten pitäjä oli tuolloin idän kirkon ja hallinnon alla. Kaukola oli näin kuulunut vanhan Novgorodin Käkisalmen läänin eteläosaan, missä Käkisalmi, Kaukola ja Räisälä muodostivat kaupungin pogostan. Vatjan viidenneksen vuoden 1500 verokirjan mukaan myöhemmän Kaukolan alueella oli tuolloin 51 savua eli taloa. Sota kuitenkin riehui 1500-luvun loppuvuosikymmeninä näillä main niin, että vuonna 1589 laskettiin enää 8 veroa maksavaa taloa.
Seuraavina vuosikymmeninä ortodoksisen väen vähennyttyä tuli heidän tilalleen asukkaita lännestä. Kaukolan ortodoksit kuuluivat 1600-luvun alusta lähtien omaan Tiurulan seurakuntaansa. Kaukola oli Räisälän luterilainen kappeliseurakunta todennäköisesti vuodesta 1642, mutta ainakin ennen vuotta 1675. Käkisalmen seurakuntaan se siirrettiin 1849 ja itsenäistyi 1896 saatuaan emäseurakunnan oikeudet jo 1869. Viides ja viimeisin kirkko Kaukolaan rakennettiin 1933. Tämä punatiilinen ja sähkölämmitteinen kirkko oli arkkitehti Lasse Björkin suunnittelema.
Kunnalliselämä Kaukolassa aloitettiin suhteellisen varhain, jo vuonna 1868. Kirkonkylän kansakoulu puolestaan avattiin 1878. Sen saamista olivat viivyttäneet ajalle tyypilliset riidat koulunkäynnin tarpeellisuudesta.
Sivistysharrastuksiin suuri vaikuttaja oli vuonna 1913 perustettu Kaukolan Vapaaopisto. Sen tarkoituksena oli kehittää oppilaista puhujia, soittajia ja laulunjohtajia kansanvalistusjärjestöihin sekä käsiteollisuuden ja yleisten kansalaisopintojen opastajia. Opiston perustaja ja johtaja Antti Tattari oli itse Kaukolan kansakoulun ensimmäisiä oppilaita ja nuorena Hiitolan Vaavojan nuorisoseuran kesäjuhlien juhlapuhujia. Jo aiemmin, 1890-luvulla hän oli perustanut Kaukolan Kaarlahteen miesten käsityökoulun.
LÄHTEET
Karjala 3: Karjalan yhteiskunta ja talous, Hämeenlinna : Karisto, 1982
Kaukola, Lahti : Kauko-säätiö, 1953